tiistai 22. toukokuuta 2018

MIKSI MENNÄ TAKAISIN ESPANJAAN?

Hei vaan kaikille! Kirjoittelen nyt Suomesta. Tosiaan tulin tänne jo aikapäiviä sitten, mutta bloggaan nykyään tosi harvoin. Olen huomannut, että blogia on luettu kyllä ahkerasti siitä huolimatta, joten siitä innostuneena päätin kirjoittaa extempore-postauksen. Tämä on taas rehellisesti sanottuna aivopieru, jonka kirjoitin noin vartissa. Se sai alkunsa erään tuttavan tai sanotaanko sukulaisen kommentista. Sukua mutkan kautta, kuten täällä sanotaan. Hän uteli, että aionko palata takaisin Espanjaan. Vastasin hänelle ilman hetkenkään epäröintiä ”kyllä, mie palaan”.

Näin iltasella, saunan jälkeen, hänen sanansa palautuivat mieleeni. Ja rupesin tosissani pohtimaan. Palaanko enää Espanjaan? Koska… Miksi ihmeessä? Mitä minä teen Espanjassa? Eihän minua sido mikään! Minua ei sido mikään tai kukaan Espanjaan, eikä Suomeen. Vain taivas on rajana. 

Olen asunut Espanjassa lähes kymmenen vuotta, vähän siellä sun täällä, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin Zaragozassa. Rupesin miettimään minun elämääni ylipäänsä. Täällä Suomessa minulla on ystävät, sukulaiset, perhe. Sää on ollut tajuttoman kaunis. Olen pyöräillyt töihin. Saan tehdä työtä, josta todella nautin. Maisemat ovat huikeat.

Toisaalta… Niin kuin aina, pienoinen kulttuurishokki on nostanut päätään. En kuitenkaan nyt aio kirjoitaa kotiinpaluusta ja kulttuurishokista, siitä kirjoitin joskus tässä postauksessa.
Nyt kirjoitan Espanjasta. Nimittäin pohtiessani Espanjaa, elämää ja vähän kaikkea, yhtäkkiä oivalsin. Muistin, miten paljon espanjan kielen oppiminen vaati. Muistin, miten paljon minulla kesti tottua Espanjassa asumiseen. Muistin, miten paljon kulttuurierot minua hämmästyttivät. Miten vaikea oli löytää ystäviä. Miten vaikea oli aloittaa uudessa maassa. Miten alku oli vaikea.

Mutta ennen kaikkea muistin, miten paljon olen oppinut ja saanut. Muistin, miten paljon olen kehittynyt ja miten paljon minulla on vielä opittavaa. Muistin, miten olen saanut unohtumattomia kokemuksia. Sellaisia kokemuksia, joihin Suomessa minulla ei olisi ollut mahdollisuutta. Kokemuksieni ansiosta taiteellinen puoli, kirjoittaminen, sarjakuvat ja elokuvat kiinnostavat nyt entistä enemmän. Muistin myös, että ei minun elämä Espanjassa ollut ainaista vastatuulta. Tai tuulimyllyjä vastaan taistelua, vaikka mukaan mahtuu konkkaan mennyt yritys ja kariutunut suhde. 

Se matka on ollut elämänmatka, jonka aikana olen oppinut valtavasti. Olen oppinut asioita, joita ei oppikirjasta opita. Nuo kaikki on tehnyt minusta paremman ihmisen, eheämmän. Voi, kuinka arvostan pieniä asioita ja iloitsen niistä! Nyt olen viisaampi, mutta täydellinen en ole. Minulla riittää opittavaa, mutta nyt minulla on laajempi näkökulma asioihin. Osaan laittaa itseni asioiden yläpuolelle.  
Tuoreessa muistissa on muuttoni Teneriffalle. Kun muutin sinne, minulla ei ollut asuntoa, töitä tai ystäviä. Aloitin elämäni niin sanotusti nollasta. Yhdessä päivässä asiat järjestyivät. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, koska Teneriffalla on kuulemma huono asuntotilanne ja huono työtilanne. 
En nyt kirjoita siitä(kään) tämän enempää, mutta ihmeellisesti asiat vain järjestyivät. Jopa niin ihmeellisen hyvin, että tuntui ihan kohtalon kujeelta. Monta vuotta Zaragozassa, siellä en löytänyt paikkaani. Muutan Teneriffalle ja sitten kävi niin hyvin. Teneriffa jäi välietapaksi, kun jo heti kohta minun piti palata Suomeen töiden perässä. Minut kutsuttiin töihin ja totesin, että kivempi olla kesä Suomessa kuin Teneriffalla, jossa olisi varmasti liian kuuma, liian paljon humalaisia turisteja, liian paljon elämää. 
Teneriffalla tunsin jostain syystä kuitenkin olevani kuin kotona. Tunsin löytäneeni ihanan paikan. Tunsin olevani upeassa paikassa ihanien ihmisten ympäröimänä. Niinpä ostaessani lentoa Suomeen, varasin samalla paluu-lennon. Toki meno-paluu on aina halvempi kuin pelkkä yhdensuuntainen, mutta minulle oli selvää, että Teneriffalle on palattava. 
Näillä näkymin, näine ajatuksin… Kyllä minä ihan tosiaan olen palaamassa takaisin Espanjaan. Sitten syksyllä, kun tulee kylmä. Olen kuin muuttolintu ja lennän pois. En ehkä enää kestäisi kylmää, enkä pimeyttä tai jatkuvaa vesisadetta. Enkä varsinkaan happamia ihmisiä, hiljaisuutta tai muunlaista hiljaiseloa. Olen varmaankin enemmän espanjalainen kuin suomalainen. Tai ehkä en ole kumpikaan, vaan outo sekoitus molempia kulttuureja. 
Kolmas kerta toden sanoo?
Joka tapauksessa, vaikka täällä Suomessa on ihanaa ja just hyvä näin, niin päätin, että vielä kerran muutan Espanjaan ja vielä kerran Teneriffalle. Se olisi minun kolmas muuttoni Teneriffan saarelle. 
Ensimmäisen kerran olin siellä pari viikkoa (vai oliko se kuukausi?). Asuin Los Cristianosissa. Toisella kerralla asuin kolme kuukautta Palm-Marissa ja eräässä toisessa kylässä. Kolmannella kerralla se voi olla kuukausi, kolme kuukautta, kahdeksan kuukautta… Saaren pohjois –tai eteläpäässä. En tiedä. 
Voin sanoa, että minua pelottaa. Epävarma tulevaisuus. Ei työtä, eikä asuntoa. Takataskussa on vain kesän työstä ansaitut rahat ja pari liikeideaa. Ja rehellisesti sanottuna ei mitään haisua, miten saan elämäni järjestykseen.
Tällä kertaa minulla on onneksi ystäviä. Ystäviä, jotka ottavat minut kotiinsa, jos minulla ei ole muuta paikkaa. Minulla on myös luottamusta ja rohkeutta. Tällä kertaa en pelkää ”mitä jos en onnistu”. Minulla ei oikeastaan ole mitään menetettävää. Jos en onnistu Teneriffalla, niin aina voin palata maitojunalla Suomeen. Tai aina voin aloittaa jossain muualla. Mutta ehkä hulluinta on, että minulla on hyvin vahva intuitio, että Teneriffa on minun paikka. En tiedä onko se, mutta koittamallahan se selviää.

Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että ostin kalevalaiset tarot-kortit. Minua on aina kiinnostanut Kalevala, kansaperinne, mytologia ja vaikka en usko mihinkään sellaiseen kuin tarot tai povaaminen, niin ostin ihan mielenkiinnosta. Huvikseni ladoin kortteja, mutta kun niitä kääntelin, niin sieltä tuli sellaisia vastauksia, jotka sopivat elämäntilanteeseeni kuin nenä päähän. Kaikista oudoin oli kortti, jolla halusin selventää Teneriffa-kuviota. Muutanko vai enkö muuta? Melkein putosin penkiltä, kun siihen tuli sellainen kuin Lintukoto. Siinä oli muuttolintujen kuvia ja tässä ihan pari lainausta kirjasta:

”Kaukana etelässä taivaan ja maan yhtymäkohdassa uskottiin olevan aukko, josta muuttolinnut lensivät etelään talvehtimaan. ”

”Uskottiin, että lämpimien maiden ja Suomen välillä oli suuri meri, jonka keskellä oli vain yksi saari.”
”Lintukoto kertoo turvallisuuden ja rauhan kaipuusta. Onnellisten saarella on aina lämmin ja ruokaa on runsaasti saatavilla”.
Avainsanoina oli mm. onnellisten saari, tasapainon ja mielenrauhan etsiminen, onni, utopiat, muuttomatka. Kuvaus sopi muutenkin täydellisesti tilanteeseeni. Ehkä minun kohdalla se voisi olla ihan konkreettisesti muutto onnellisten saarelle..? Kortti toi  minulle jonkinlaista vahvistusta, että se on oikea päätös. 
Totesin myös, että elämässä mikään ei ole varmaa. Paitsi kuolema ja rahan tarve. Rahan tarve on loputon ja siksi sitä pitää tavoitella. Kuolemaa taas en halua tavoitella, mutta se on väistämätön. Toivottavasti kuitenkin elämän ehtoopuolella.
Jännityksellä odotan, mitä syksy tuo tullessaan. Kesästä minulla ei ole sen suurempia odotuksia, mutta muutamia henkilökohtaisia tavoitteita minulla on. 
Näillä ajatuksilla päätän kirjoituksen. Muutan siis takaisin Espanjaan. Takaisin Teneriffalle. Vielä kerran. Miksi ei? Tällä kertaa annan myös elämän viedä. Hyväksyn sen, jos se onkin vain välietappi matkalla kohti jotain suurempaa ja parempaa. Täytyy uskoa elämän kantavan.
Kommenteissa kuulisin kovin mielelläni oletko sinä hypännyt tuntemattomaan ja vieläpä toistamiseen? Miten selvisit? Tai oletko tehnyt jonkun suuren elämänmuutoksen?
Kuvituskuvina omia kännykkäkuvia.
Vertaistukea, avainsanoina #muutto #ulkomaillemuutto #espanja.
post signature

torstai 22. maaliskuuta 2018

CHANGING CAN BE AN EXCITING EXPERIENCE

Minusta muiden ulkosuomalaisten blogien mielenkiintoisinta antia on ollut saada kurkkia muiden koteihin. Itsekin mietin, että voisin kirjoittaa aiheesta. Vielä en ole kuitenkaan ehtinyt ja nyt kävikin niin, että muutin kokonaan toiseen asuntoon ja toiseen kylään –väliaikaisesti.

Kämppäkaverini lähti reissuun toiselle puolen maapalloa. Koska koirat tarvitsevat hoitajan, niin hoitaja tuli meidän asuntoon ja niinpä päätettiin tehdä changing eli minä menin hänen asuntoon. Syy, miksi minä en voi koiria hoitaa, on minun työajoissa. Olen täysin busseista riippuvainen, joten koirille olisi tullut liian paljon yksinoloa. 
Uutta asumisjärjestelyä on takana viikko ja olen aivan innoissani. Tässä on paljon hyvää ja toki myös huonoa.
Aloitetaan niistä hyvistä puolista. Asustelen nyt ihastuttavassa ullakkohuoneistossa. Jo ensinnäkin ullakkohuone tuo sellaisen ”vau”-efektin. Miettikää, miten huippua on saada asua huipulla, siinä kerrostalon kaikista korkeimmalla olevassa asunossa? 
Kämppä on pieni, juuri sopiva yhdelle henkilölle. Keittiö, makuu/olohuone ja kylpyhuone. Lisäksi tässä on pieni parveke. Itse asiassa asuntoon tultaessa tullaan juuri tuon parvekkeen kautta. Kun on näin pienet tilat, niin se on helppo pitää siistinä. Joka aamu saan ihastella upeaa auringonnousua, joka on varsinainen spektaakkeli ja on todella harmi, etteivät nämä kuvat tee oikeutta. 
Joka aamu saan herätä myös kukon lauluun. Olen aina salaa haaveillut siitä, sillä minusta se on ollut jotenkin niin ihanan suloista. Nyt ehkä olen jo alkanut saamaan siitä tarpeekseen, sillä se ei rajoitu yhteen kertaan, vaan kukko laulelee pitkin aamupäivän. Mutta… pitää nauttia nyt senkin edestä, sillä kohta palaan siihen alkuperäiseen asuntoon.
Toisessa kylässä asuessa tulee tutustuttua minulle uuteen paikkaan vaivattomasti, arkielämän ohessa. Asunnon vaihto oli todella jännittävää, jotenkin stimuloivaa. 
Toisaalta se on tuonut mukanaan ylimääräistä päänvaivaa. Minullahan ei ole täällä autoa, joten käytän liikkumiseen bussia. Jostain syystä bussilla liikkuminen ei kuitenkaan ole ihan niin helppoa kuin esimerkiksi Zaragozassa. 
Itse asiassa se on melko kaameaa! Jokainen, jonka kanssa olen asiasta jutellut, on suosittelut pikaisesti auton hankkimista. Se ei vain nyt ole minulle tällä hetkellä järkevää, joten joudun jatkossakin seikkailemaan busseissa. Ja todellakin aikamoisia seikkailuja minulle on sattunut!
Olen huomannut, että nettiin ei voi luottaa, vaan paras on kysyä kuljettajalta. Ja varsinkin kertoa, mihin on menossa. Minulle on käynyt niin, että olen joutunut käyttämään jopa taksia, kun olen tullut iltamyöhäisellä. Bussilla pääsin melko lähelle kylää, mutta en perille asti ja kun en halunnut odottaa 40 min., niin piti ottaa taksi. Työpäivän jälkeen väsyneenä ei todellakaan tehnyt mieli odottaa noin pitkään, joten taksilla pääsin loppumatkan helposti.
Taksinkuljettaja kertoi, että tosi monet tekevät juurikin näin: ensin bussi ja sitten loppumatka taksin kyydissä. Hän myös neuvoi varovaisuuteen, kun ”olet niin vaalea”. Ja ”ei ole turvallista liikkua yksin yöllä”. Niin, ei varmaan missään ole turvallista liikkua yksin. 
Taksinkuljettaja kanssa nauroimme vedet silmissä. Hän sanoi, että mitä tulee bussiverkostoon, niin näyttää kuin olisimme jossain kehitysmaassa. Ja tottahan se on: bussit Teneriffalla kulkevat todella huonosti. Lisäksi hämmästyin myös sitä, että kun tulin toisen kerran tuon samaisen taksin kyydissä, niin taksinkuljettaja muisti minut. 

Eikä siinä vielä kaikki. Myös linja-autonkuljettaja muisti minut, silla han kysyi, enkö enää asu siinä toisessa kylässä. Minusta on hauskaa, jos minut muistetaan. Itsekin asiakaspalvelussa toimineena tiedän, miten vaikeaa on muistaa kasvoja satojen kasvojen joukosta.

Vapaapäivinäni olen nähnyt ystäviä, joihin olen tutustunut täällä Teneriffalla ja silloin olen päässyt heidän kyydillään. 
Tänään näin myös torakan vilahtavan ensimmäistä kertaa kylppärissä ja jouduin oitis tappopuuhiin. Mutta ne on ikään kuin Teneriffan ilmaston kylkiäisiä, niiltä ei voi välttyä ja niitä tulee ja menee. 
Ullakkohuoneessa asumisen varjopuoli on, että joudun kapuamaan viidenteen kerrokseen, eikä tietenkään ole hissiä. Ainakin hyvää harjoitusta jaloille ja takapuolelle. Mutta kaipa nämä maisemat ovat sen arvoisia!



Kaiken kaikkiaan tämä asumisjärjestely, changing, on todella hauska ja tuo mukavaa vaihtelua. Ei käy elo täällä ollenkaan tylsäksi!
post signature

lauantai 17. maaliskuuta 2018

AJATUKSIA ERON JÄLKEEN

Tämä on sellainen postaus josta mietin pitkään, kirjoittaako vaiko ei. Toisaalta mietin, että erot ovat osa elämää ja ehkä tämä postaus voisi olla ajatuksia herättävä. Toivottavasti en sohaise muurahaispesään. Ymmärrän, että ero on arka aihe ja en itsekään halua mennä henkilökohtaisuuksiin.

Ero. Tuo korvaan särähtävä sana ja jolla on ankea kaiku. Tammikuussa erotilastoissa on eropiikki. Moni julkkispari erosi. Tänä vuonna myös minä. En siis ole asian kanssa yksin. En ole ensimmäinen, enkä viimeinen, joka on kokenut eron.

Ero tulee monesti yllätyksenä toiselle osapuolelle. Harvoin se on yhteinen päätös. Muutos ja ero ovat kuitenkin hyväksi ja tuovat mukanaan paljon positiivista.
Elämä on kuin kulkisi polkupyörällä. Jos ei mene eteenpäin, kaatuu. Samoin on myös suhteessa. Jos suhde ei etene, ei ole järkeä jatkaa. 

Ero on mahdollisuus. Mahdollisuus aloittaa alusta. Minulle se oli mahdollisuus aloittaa jossain muualla. Oli selvää, ettei minun paikkani ollut Zaragozassa. Vuosien saatossa se tuli selväksi.  Nyt puhun espanjaa kuin vettä vain ja tunnen olevani monessa suhteessa enemmän espanjalainen kuin suomalainen. Näkisin itseni mielelläni Espanjassa myös tulevaisuudessa, mutta aika näyttää.

Nyt annan elämän viedä ja laittaa minut oikeaan osoitteeseen.

Teneriffaan ihastuin heti ja tavallaan päädyin tänne monen asian summana. Asiat vain loksahtelivat paikoilleen. Ensin järjestyi asunto, sitten työ ja nyt olen löytänyt myös kavereita. Vapaa-aikanani on täynnä tekemistä, eikä luppoaikaa ole.

Teneriffa on minulle välietappi. Aion tulla kesäksi Suomeen. Minulla on paljon suunnitelmia. Olen alkanut unelmoimaan. En vain pienistä, vaan myös isommistakin asioista. Syksyllä tulen Teneriffalle takaisin katselemaan, miten elämä sujuisi tällä maagiselta tuntuvalla saarella.
Minulle on avautunut uusi luku elämässä. Todellakin tuntuu, että yksi ympyrä on sulkeutunut ja yksi luku on päättynyt. Uskon paljon merkkeihin, joita elämä meille näyttää. Voi kuulostaa ehkä vähän hupsulta, mutta lähtöni jälkeen Zaragozassa satoi oikein kunnolla lunta. Asuin siellä monta vuotta, enkä koskaan nähnyt lumisadetta. Paitsi, kun olin siellä viettämässä ensimmäistä jouluani. Siksi lumisade juuri lähtöni jälkeen tuntuu kovin hassulta. Sain kai näin symbolisenkin vahvistuksen joltain korkeammalta taholta tehneeni oikean päätöksen.

Nyt minulla on edessä paljon uuden opettelua. Opettelen elämään sinkkuna, aikuisena naisena. Minulla on takanapäin todella pitkä ja antoisa parisuhde. Käytännössä olen ollut koko aikuisikäni suhteessa.

En koe, että pitkän suhteen takia olisin jäänyt jostain paitsi. Päinvastoin, olen kiitollinen. Kiitollinen siitä, että olen oppinut jakamaan elämäni toisen ihmisen kanssa ja ottamaan hänet huomioon. Olen saanut mennä ja tulla niin kuin olen halunnut. Olen kasvanut ja kehittynyt ihmisenä. Oppinut niin paljon ja hänen ansiostaan olen se nainen, joka tänä päivänä olen.

Olen itsevarmempi, tasapainoisempi ja viisaampi. Olen tehnyt virheitä ja olen ottanut niistä opikseni. Nuoruuden ehdoton mustavalkoinen ajatusmaailma on muuttunut ja saanut rinnalleen monia värejä ja sävyjä. Enää maailma ei ole silmissäni mustavalkoinen. Enää se ei ole ”joko tai”. 


Ymmärrän nyt paremmin miehiä ja heidän ajatusmaailmaansa. Koen, että en ole epäonnistunut, vaikka tällä suhteella ei ollutkaan onnellista loppua. Toisaalta jatkamme ystävinä, joten siinä mielessä olen myös onnekas. Ei olisi järkeä riidellä ja kuluttaa energiaa negatiivisiin asioihin.
Kaiken kaikkiaan tästä isosta elämänmuutoksesta on tullut jotain hyvää. Ehkä en vielä ole sisäistänyt täysin, mutta päivä kerrallaan. 
post signature