torstai 26. tammikuuta 2012

LUPAUKSENA LIIKKUA ENEMMÄN

Vuoden alussa moni antaa lupauksia. Niin tein minäkin. Lupasin alkaa liikkua enemmän. Halusin aloittaa terveellisemmän elämän, kiinteytyä ja kasvattaa kuntoa. Tästä se sitten alkaa, aika lunastaa lupaukset. Aloitan juoksun ja kuntosalin.

Urheiluliikkeen kautta juoksulenkille
Ihan ensimmäiseksi päätin ostaa juoksuhousut, vaikka olen aina ollut sitä mieltä, että liikuntavaatteet eivät tee urheilijaa. Juoksuhousut kuitenkin näyttävät niin tyylikkäiltä, joten sorruin ostamaan sellaiset itselleni. Olenkin jo ehtinyt käymään muutaman kerran juoksulenkillä ja yllätyin, miten miellyttävät ne ovat jalassa. Itse juoksemisen tuntui hyvältä. Siinä on sellaista vauhdin hurmaa ja menoa. Kovin pitkiä lenkkejä en ole vielä tehnyt, koska olen näin alkuvaiheessa niin huonokuntoinen, että en jaksaisi juosta kilometrikaupalla. Tarkoituksena on kuitenkin lisätä pituutta vähitellen ja saada samalla haastetta.

Kuntosalin treeniohjelma ja tuliterät laitteet
Kuntosalille meno jännitti ensimmäistä kertaa. Tiesin omat tavoitteeni, mutta en tiennyt, mitä siellä tarkalleen ottaen pitää tehdä. Nyt ensimmäisen kerran jälkeen olen paljon viisaampi. Kuntosalilla oli ystävällinen ohjaaja, joka auttoi alkuun treeniohjelman ja laitteiden kanssa. Kuukauden ajan treenaan tavallisella joka matin ja maijan -ohjelmalla, minkä jälkeen siirryn räätälöityyn treeniohjelmaan. Samalla myös panokset kasvavat. Treeniohjelmaa on hyvä muuntaa ja vaikeuttaa, koska muuten minun vartalo tottuisi siihen.

Kuntosalin treeni ohjelma koostui kolmesta osiosta: lämmittely/verryttely, treenaus ja lopuksi venyttelyt. Lämmittely alkoi kuntopyörällä, taso 7 ja 12 min. Sen jälkeen juoksumatolle, jossa piti aluksi juosta 10 min ja sen jälkeen vielä 2 min kävelyvauhtia. Sitten alkoi itse treenaus erilaisissa kuntoilulaitteissa, joissa käytiin läpi eri lihaksia. Idea on sarjojen tekemisessä eli jokaisessa kuntoilulaitteessa piti tehdä 3 x 15. Kunkin sarjan välillä on hyvä pitää pieni tauko, n. 1 min. Kun kaikki laitteet on käyty, jäljellä on venyttelyt.

Suihkuepisodi
Kuntosalin jälkeen suuntasin pukukopille. Olin jo livahtaa sieltä pois pikaisesti, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni. Totesin, että parasta ottaa suihku paikan päällä, kun se on kuitenkin pakollinen juttu hikitreenin jälkeen. 

Sekin oli aikamoinen episodi, sillä en tykkää yhtään olla alasti. Silloin sitä on muiden arvioivan katseen alla ja olo on nolo. En myöskään tiennyt mitään espanjalaisten suihkukulttuurista, joten päätin pelata varman päälle... Niinpä menin suihkuun – vaatteet päällä! Riisuin suihkukopissa vaatteet ja otin pikaisen suihkun. Kirosin, kun siellä ei ollut naulaa tai mitään, mihin laittaa vaatteet roikkumaan. Ei ollut suihkugeeliäkään. Ilmankos kuntosali olikin niin edullinen... Olihan se outoa, kun vaatteet roikkuivat suihkukopin ovessa, mutta nohevasti tuumasin sen olevan hyvä juttu. Niistä olisi varmasti hyötyä, jos pukukoppi menisi jumiin –niin kuin se minun tuurilla varmasti menisi.

Pikasuihkun jälkeen olo oli virkeä ja hyvä. Kotimatkalla mietin, että kyllä kannatti aloittaa kuntosali. Huomasin ensimmäisen kerran jälkeen, miten huonokuntoinen olen ja sillehän on jotain tehtävä. Onnittelin itseäni hyvästä kuntosalivalinnasta. Suihkuepisodikin tuntui jo hassulta, kaukaiselta muistolta. Enköhän jo seuraavalla kerralla uskalla mennä suihkuun ilman vaatteita. Pyyhkeen aion kuitenkin pitää jatkossakin vartalon verhona.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)