keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

KAVERIA EI JÄTETÄ

Kuinka monelle suomalaiselle on tuttua mennä kämpille baari-illan jälkeen pikku sievässä haparoivin askelin hoippuen..? Yksin..? Varmaan aika monelle. Itsekin opiskeluaikoina bileiltojen jälkeen luonnollisesti suuntasin kämpille –yksin ja joskus enemmän tai vähemmän huppelissa.

Kun nyt viikonloppuna heräsin superaikaisin ja lähdin ulos klo 8 kieppeillä, näin paljon nuoria tulossa juhlimasta. Espanjassa juhlitaan aamuun ja suurin osa juhlakansasta tietää juomisen rajan. Espanjassa en ole nähnyt yhtäkään, joka olisi aivan ympärikännissä, mutta pikku sievässä kyllä. 

Oli kiinnostavaa nähdä, ettei kukaan kulkenut yksin, vaan aina porukassa tai vähintään kaksin. Jatkaessani matkaa, näin kolme nuorta miestä, jotka ylittivät tien, vaikka liikennevalo oli jalankulkijoille punainen. Bussi hurautti ja hyvä etteivät jääneet alle. Siitä kiitos yhdelle tästä kolmikosta, joka sentään hiprakassakin tajusi vaaran olevan lähellä. Hän karjaisi: ”Autobus!”. Kaverit saivat vauhtia kinttuihinsa ja jäivät keskelle tietä kohtaan, jossa jalankulkijat voivat odottaa valojen vaihtumista.

Itse ylitin saman pätkän, mutta turvallisesti valon jo ollessa vihreä. Kappas, tullessani seuraavalle suojatielle, olivat nämä sankarit siellä myös. Kauhun sekaisin tuntein katsoin, kun melkein olivat aikeissa ylittää tien taas kerran valon ollessa heille punainen ja samaan aikaan vasemmalta lähestyy bussi! Bussi tööttää mahtavan töräyksen varoitukseksi ja yksi pojista, varmaan se sama, joka edes jossain järjenhivenissään oli, tarttui kavereiden takeista ja vetäisi ne turvaan. ¡Menos mal!

Tämä tapaus oli tupla-läheltä-piti-tilanne, mutta hyvä esimerkki siitä kuinka kaverit huolehtivat toisistaan, vaikkakin huppelissa. Toivon, ettei kenenkään kohdalle satu samanlaisia vaaratilanteita. Tähän voi vaikuttaa jokainen ihan itse. Jos on pakko juoda, niin kohtuullisesti ja tärkeää olisi, että kostean baari-illan jälkeen kaverukset menisivät kämpillensä porukassa ja toinen toisistaan huolehtien. Kaveria ei jätetä, eihän?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)