keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

HIUKSET "KIINNI"

Alkoi kyllästyttämään nämä hiukset, varsinkin, kun lauantaina oli niin ihana ja hyvin onnistunut juhlakampaus kiharoineen ja kaikkineen. Niin sitten päädyin laittamaan hiusosiot molemmilta puolin kiinni pinnein. Todella yksinkertaista, mutta kaunista. Tykästyin tähän tyyliin, joten tulen varmasti jatkossakin laittamaan hiukset näin suloisesti. Kuva on eiliseltä.

Eilen kävellessäni puistossa tuli nähtyä sellainenkin pieni ihme kuin koira puussa. Monet koirathan kulkevat vapaasti isäntänsä kanssa, kuten tässäkin tapauksessa. Paitsi, että kissan nähdessään koira katosi kuin taikaiskusta. Oikeastaan vain haukkuminen paljasti sen olinpaikan. Se oli jollain ilveellä saanut itsensä puuhun, ja aika korkealle kaiken lisäksi. Kissa veti kuitenkin pidemmän korren. Se oli kiivennyt paljon ylemmäs koiran saavuttamattomiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)