perjantai 14. syyskuuta 2012

VISIITTI PERHOSPUUTARHALLA

Mariposario del Drago eli perhospuutarha oli ihana paikka. Se sijaitsee Icod de los Vinos -nimisessä kylässä Teneriffalla. Samassa kylässä on myös toinen merkittävä nähtävyys: Drago Milenario. Se on kanariantraakkipuu, jonka sanotaan olevan jopa tuhat vuotta vanha ja perhospuutarha sijaitsee melko lähellä kyseistä paikkaa. (Wikipedia)

Mariposario koostuu puutarhasta, jossa sai lepatella vapaasti yli 800 perhosta. Alakerrassa oli vielä näyttely aiheesta. Kiersin puutarhan läpi ja koko ajan perhosia lepatteli ympärillämme. Perhoset ovat eksoottisia ja peräisin trooppisista alueista eri puolelta maailmaa mm. Costa Rica, Australia jne. Perhosten joukossa on lajeja, jotka ovat todella näyttäviä. 

Puutarhassa pääsi seuraamaan perhosten kehitystä. Perhoset käyvät läpi täydellisen muodonvaihdoksen: muna, toukka, kotelo ja aikuinen. Puutarha itsessään ei ole iso, mutta muuten todella nätti paikka. Pääsylipun hinta on 8,50€/aik.(Mariposario del Drago)
Satojen perhosten lepatellessa ympärillä on vaikea kuvailla sitä tunnetta muuten kuin, että se hetki tuntui todella taianomaiselta ja muutenkin koko paikka oli satumainen. Edes kamera ei pystynyt vangitsemaan sitä hetkeä, se on tarkoitettu vain koettavaksi itse paikan päällä. Yllä olevaa kuvaa katsoessa näyttää, ettei siellä ole perhosia ollenkaan, kun tosi asiassa niitä oli ja niin paljon, että tuntui perhosia olevan koko ajan ympärillä.


2 kommenttia:

  1. Ihana paikka tuo perhospuisto, vierailin siellä juuri! www.koivupalmu.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)