maanantai 22. lokakuuta 2012

KUKKIEN KESKELTÄ

Meillä kukkakaupalla valmistaudutaan parhaillaan tohinalla vastaanottamaan Halloween. Tänään sain tehtäväkseni näyteikkunan somistuksen. Ammattikorkeassa opiskelin jonkin verran aihetta ja nyt opit tulevat tarpeeseen. 

Olen ihan pikkuisen hurahtanut näyteikkunan somistamiseen -toisin sanoen hihkun innosta kääriä hihat ylös ja ryhtyä tositoimiin. Olen oikea Halloween-hullu! Ideoita alkoi heti kumpuamaan... Niitä riitti niin paljon, että pääkin melkein meni pyörälle.
Inspiraatiota omaan näyteikkunaan. Kuva on lainattu täältä.
Ongelmaksi muodostui, miten luoda noista loputtomista ideoista harmoninen kokonaisuus? Oman haasteensa tekevät rajalliset resurssit ja näyteikkunan pienuus. Lisäksi näyteikkuna heijastaa tosi paljon. Esimerkiksi tällä hetkellä alimmaisella tasolla olevia kukkia ei näy niin hyvin, kun ikkunasta heijastuu koko ympäröivä muu maailma. Haluaisin siis jollain taikaiskulla muuttaa asian. 

Monesti näyteikkunoissa käytetään tehokeinona nimenomaan kukkia, mutta nyt kun minulla on käsissäni kukkakaupan näyteikkuna, niin homma muuttuu astetta hankalammaksi. Koska juuri kukkien ja kasvien tulee olla pääosassa. Lisäksi näyteikkunan tulee antaa informaatiota ja jäävuoren huippuna somistus, joka vangitsee ohikulkijoiden huomion ja tekisi kaupasta mahdollisimman houkuttelevan sekä parantaisi imagoa.
Kuva on lainattu täältä.
Kuva on lainattu täältä.
Kutakuinkin näyteikkuna on alkanut hahmottumaan. Piirsin siitä alustavan suunnitelman ja rupesin haalimaan materiaalia somistusta varten. Askartelin lepakot mustasta kartongista (helppoa kuin heinänteko). Huomenna sitten rakennan näyteikkunan ja saa nähdä millainen siitä nyt sitten tulee…
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)