sunnuntai 4. marraskuuta 2012

MIETTEITÄ MARTHA PETERSIN VAATTEISTA

Miulla tosiaan oli ilo tavata Martha Peters henkilökohtaisesti reilu kuukausi sitten, jolloin kirjoitin aiheesta postauksen. (Psssstttt. Jos et ole vielä lukenut kyseistä postausta, niin kipin kapin klikkaa itsesi tänne.) 

Tavatessani Marthan ensimmäistä kertaa, olin hyvin, hyvin, hyvin hermostunut. Perhoset vain leijailli vatsassa. Tämä oli tosiaan ihan ensimmäinen kerta, kun sain tavata hänet kasvokkain. Oikeastaan hänen aikaisempi CeNedra nimellä kulkenut liike tuntui miljoona kertaa tutummalta, olinhan niin monet kerrat kulkenut sen ohi. En silloin vain koskaan rohkaistunut menemään sisälle asti. Ajattelin, ettei goottityyli ole ollenkaan se minun juttu. Eikä se olekaan! En edelleenkään voisi kuvitella itseäni mustiin vaatteisiin kiirestä kantapäihin, niitteihin ja muihin goottityylille ominaisiin juttuihin -paitsi pienen pieninä paloina.

Nyt minulla oli uskomaton tilaisuus tutustua Martha Petersin vaatteisiin melkeinpä kädestä pitäen. Pidin sitä hienona tilaisuutena tutustua goottimaailmaan, joka ei minulle ollut ollenkaan tuttu. Heti alusta alkaen Martha vaikutti todella ystävälliseltä ja mukavalta, ehkä hivenen ujolta ja vaatimattomalta. Maine ei todellakaan ollut noussut päähän ja edelleen hän tekee uutterasti töitä uransa luomiseen, vaikka on jo saavuttanut niin paljon. Häntä ei voi olla ihailematta. 
Jutellessani Marthan kanssa, uskaltauduin tunnustamaan, ettei goottityyli ole minulle, mutta että haluan kirjoittaa juuri hänen vaatteistaan. Uskoin nimittäin vahvasti, että Suomi on pullollaan naisia, joihin hänen vaatteensa voisi tehdä vaikutuksen. Yllätyksekseni Martha kertoi, että vaatteet eivät ole enää niin goottihenkisiä. Martha kuvaili designiaan erilaiseksi ja seksikkääksi, ripauksella romantiikkaa.

Niin tai näin, koin suuren hurmoksen tunteen. Edelleen vaatteet ovat valovuosien päässä omasta tyylistäni, mutta olen todella ihastunut, suorastaan mykistynyt! Vaatteet ovat kerrassaan upeita ja kivan erilaisia. Ei olisi uskonut! Vaate, joka on niin erilainen ja poikkeava omasta tyylistäni, että saisi meikäläisessä näin paljon ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Mystistä...

Olen ihastellut ”salaa” Martha Petersin hääpukuja. Ne ovat mielestäni todella kauniita, herkkiä luomuksia, mutta niissä on aina joku ajatus takana. Melkein tuntuu, kuin niillä olisi sielu. 
Kuva on lainattu Martha Petersiltä.
Erityisen ihastunut olen korsetteihin. Marthan jos kenen ansiosta olen havahtunut ymmärtämään, miten monipuolinen vaate se on ja helposti yhdisteltävissä. Monissa Marthan hääpuvuissa on yläosana juuri korsetti ja sitä voi hyödyntää myöhemminkin, sitten kun häät on tanssittu. Pidin valtavasti ajatuksesta hyödyntää osaa hääpuvusta häidenkin jälkeen. Näin hääpuku, johon laitettu paljon rahaa, aikaa ja vaivaa, ei jäisi kaapin kätköihin unohduksiin. Voin jopa kuvitella, että käytettäessä hääpuvun korsettia myöhemmin uudelleen, mieleen tulvisi hyviä ja ihania muistoja omasta hääpäivästä ja siten korsetti olisi tuplaverran miellyttävämpi vaatekappale ja tunnearvoltaan ääretön. 

Korsettihaaveita
Korseteista puheenollen… Siitä asti, kun tutustuin Marthaan ja hänen ihanaan liikkeeseensä, olen miettinyt ensimmäisen korsettini ostoa. Puhun nyt ihan vakavissani. Se olisi tosi erilainen vaate. Olen jo pitkään kaivannut uusia tuulia ja monipuolisuutta omaan tyylipolkuuni. Tiedän siis oman tyylini, pidän siitä, mutta haluaisin jotain erilaisuutta ja monipuolisuutta. Isompi vaatekaappi olisi aika hyvä alku…

Vaikka olen epävarma, onko korsetti sittenkään minulle oikea vaate, en kuitenkaan uskoisi sen olevan hairahdusaskel polultani. Ainahan kaikki uusi ja erilainen tuntuu aluksi oudolta, mutta ajan kanssa siihen tottuisi. Marthalta sain sitä paitsi niin hyvät vinkit korsettien käyttöön, ettei voisi mennä pieleen! 

Miten ja minne sitten pukisin korsettini, JOS sellaisen hankkisin?
Pukisin korsetin illanviettoihin, esimerkiksi yöelämään tai ravintolaan. Itse asiassa minulla on yksi todella kaunis hame ja voisin kuvitella korsetin sopivan täydellisesti juuri sen hameen yläosaksi. Korsetti kävisi myös ihan farkkujenkin kanssa, kuten Martha vinkkasi.

Korseteista tällä hetkellä silmääni hivelevät erityisesti nämä korsetit. Erityisesti tuo vaaleanvärinen turkoosi korsetti... Tuon väristä vaatetta minulla ei vielä olekaan ja uskoisin sen käyvän mainiosti itselleni. Yhdistettynä mustaan se voisi olla todella nätti kokonaisuus! Lisäksi tuohon korsettiin kaipaisinkin juuri jotain, joka peittää olkapäät. Vaalean boleron sijasta kallistuisin mustan puolelle, enkä vähinten sen mustan hameen takia.

Kuvat on lainattu Martha Petersiltä.
Korsettien hinnoista minulla ei ole tietoa. Uskon, että ne ovat kalliita ottaen huomioon niiden olevan käsityötä alusta loppuun ja todellinen laatuvaate. Juuri hinta on kynnyskysymys. Jos ne on niin kalliita kuin pelkään, niin ihanaiset korsettihaaveet menevät romukoppaan... Joten tyydyn vielä haaveilemiseen. Vai saisinko itseni revittyä uudestaan Marthan liikkeeseen ja selvittelemään hinta-asiaa ja jolloin voisin alkaa tehdä ihan konkreettisia päätöksiä asian suhteen?
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)