perjantai 22. helmikuuta 2013

UUSI PALTTOO SAAPUI VAATEKOMEROON

Tänään sain ilokseni viestiä postista. Pakettini oli saapunut turvallisesti perille. Vaikka olin jo mielessäni suunnitellut olevani tiukasti töiden parissa, niin en tietenkään voinut vastustaa paketin hakemista. Varsinkin, kun olin jo odottanut niin pitkään sen sisältöä, nimittäin uutta talvitakkiani!

Hain pakettini postista piätäkauten. Voi miten mukava oli nähdä uusi takkini, varsinkin, kun se nyt tällä kertaa näytti olevan moitteettomassa kunnossa. Vaikka takkivalikoimani on melko laaja sekä Suomen että Espanjan vaatekomerossani, oli siellä kuitenkin talvitakin mentävä aukko. 
Nyt on uusi palttoo saapunut vaatekomerooni ja malttamattomana haluaisin lähteä ulos jo pelkästä uuden takin kokeilemisen riemusta. Tämä ilta on kuitenkin kaikesta huolimatta oltava etätöiden parissa, mutta ainakin sain jo tuntumaa takkiin ottaessani näitä kuvia. 
Tämä takki tulee olemaan kovassa käytössä. Toivottavasti ei ainakaan se päällä palele. Uskon, että vaivannäkö kannatti. Terveisin uuden takin onnellinen omistaja. Eihän siitä edellisen ehdan talvitakin ostosta ehtinyt vierähtää kuin viisi vuotta... Espanjassa semmoisia ei tarvittu ;) 
post signature

2 kommenttia:

  1. Itse ostin parkatakin ja olen käyttänyt sitä melkein joka päivä. Kyllä sen vaan tietää, kun se oikea takki huutaa oikein sieltä vaaterekistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa hyvältä! :) Niinpä, vaistoihin kannattaa luottaa vaateostoksillakin. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)