PELOTTAVAT PEDOT?

Tässä yksi aamu kuuntelin korvat höröllä uutisia. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset pelkäävät petoja (sutta ja karhua) aiempaa enemmän, vaikka itse petokanta on jopa laskenut. Eikä siitä ole hirveän pitkä aika, kun televiisorista kajahti ilmoille karhuvaroitukset. Kontio oli kuulemma ajautunut keskustan tuntumaan. Mielestäni tällainen on omiaan lietsomaan petopelkoa -varsinkin, kun siihen ei oikeastaan ole mitään todellista aihetta. Normaalisti käyttäytyvä karhu väistää ihmistä mahdollisuuksiensa mukaan.

Kuva on lainattu täältä.

Täällä meilläpäin pedot ovat arkipäivää. Lapsesta asti olen tiennyt, että kyllä siellä metsässä voi tulla vastaan muitakin kuin vain immeisiä. Ikinä eläessäni en kuitenkaan ole törmännyt suteen taikka karhuun, vaikka jokuset metsälenkit, kuvausreissut ja marjanpoiminnat olen tehnyt. Olen nähnyt muita metsän eläimiä senkin edestä. Listalla komeilevat kettu, metso, hirvi, ahma ja ne kaikista tavanomaisimmat jänis ja orava. 

Tiedän kuitenkin, että siellä metsässä ne karhut ja sudetkin ovat. Muistan, kun lapsena näin karhun jäljet lumella. Ne oli toodella isot ja vaikuttavan näköiset . Yksi kesä karhu kävi osoittamassa haisevan mielipiteensä ja teki läjän meidän puutarhaan. Pari kesää sitten äitini näki karhunpennun ylittävän tien. Ei hän ollut heti soittelemassa uutisiin, että nyt varokaa, siellä liikkuu pentu ja lähistöllä 100% todennäköisyydellä emo. Hui! Se oli se samainen kesä, kun niin onnellisesti nukuin teltassa tuossa pihamaalla. Ei pelottanut. Yhtään.

Kuva on lainattu täältä.

Suden olen ehkä kerran nähnyt, vilaukselta. Näin jonkin koirankokoisen eläimen juoksevan sellaista vauhtia, että siitä ei voinut varmaksi sanoa, oliko se susi vai koira. Olin silloin lapsi, mutta lapsen mielekuvituksen piikkiin sitä ei voi laittaa, sillä äitini oli myös paikalla todistamassa moista näkyä. 

Kuva on lainattu täältä.

Petokeskustelun myötä rupesin tässä ihan pohtimaan, mikä olisi reaktioni, jos oikeasti kohtaisin karhun silmästä silmään? Tai suden. Siinä vaiheessa voisi tulla paskat housuun. Ei ainakaan kannattaisi paeta mihinkään puuhun.

Tämä on yksi petorikkaimmista alueista Suomessa ja silti kuitenkaan en ole nähnyt karhua tahi sutta metsässä. Ikinä. Kyllä ne pedot vielä näköjään osaa ihmistä karttaa. Tätä nykyä, kun ihminen on nyt levittäytynyt yhä laajemmalle, niin yhteentörmäyksiltä ei tulevaisuudessa voine välttyä. Karhuja ja susia on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin meitä immeisiä. Metsään kannattaa mennä mieluiten seurassa kuin yksin ja pitää mekkalaa, niin tietää karhu että susi pötkiä pakoon jo aikapäiviä ennen niin sanottua yhteentörmäystä.

Mutta kumpi onkaan pahempi peto? Ihminen vai susi/karhu? Veikkaan, että ihminen on saanut paljon pahempaa tuhoa aikaan, jopa omille lajitovereilleen. Pelon sijasta karhuja ja susia tulisi kunnioittaa. Tietenkin niiden paikka on luonnossa, ei kaupungissa tai asutuskeskuksessa, eikä varsinkaan kouluteillä.

Niin, ja eikös sitä ole sellainen sanonta, että rakkaalla lapsella on monta nimeä?  Nimiä karhulla vasta riittääkin! Kontio, mesikämmen, otso, metsän kuningas… Muinaissuomalaiset pelkäsivät karhua, mutta toisaalta arvostivat ja kunnioittivat sitä. Ehkä meillä on heiltä jotain opittavaa.