tiistai 11. kesäkuuta 2013

VENÄJÄN MATKASTA –MISSÄ MENNÄÄN?

Ennen kuin matka on edes alkanut, niin se on jo tuonut mukanaan erinäisiä kustannuksia. Listaan tähän millaista härdelliä olen tässä pyörittänyt, jotta ylimalkaansa pääsen sinne Venäjän maalle. Vaikka kuten sanottu, se sijaitsee ihan tuossa kiven heiton päässä. Sehän se tässä niin hauskaa onkin!
Kaikki lähti viisumista. Ilman sitä ei voi ylittää rajaa, joten täytyi tehdä viisumianomus. Viisumiasian annoin Lähialuematkojen hoidettavaksi. Myös espanjalaisen osalta he hoitivat tämän ja huomasimme, että parasta on tilata viisumianomukseen vaadittava matkavakuutus suoraan heidän kauttansa. 

Aluksi luulimme, että matkavakuutusta ei saa ulkomaalaiselle. Olin kysynyt omasta vakuutusyhtiöstä ja he sanoivat, että ilman suomalaista kela-korttia ei voi tehdä matkavakuutusta ulkomaalaiselle. 

Espanjassa puolestaan matkavakuutuksen teko osoittautui haastavammaksi kuin olin ajatellutkaan. Huh, miten monimutkaista. Espanjassa matkavakuutuksia voi tiedustella matkatoimistoista. Ensimmäisessä paikassa olisi Venäjän matka täytynyt tehdä heidän kauttansa saadakseen vakuutuksen. Toisessa paikassa oli korvausraja. Viisumiin tarvitaan kuitenkin matkavakuutus, joka kattaa kaikki kulut äkillisen matkasairauden varalta ja vainajan kotiinkuljetuskustannukset, joten tämäkään vakuutus ei tullut kysymykseen. Yllätyin siis todella positiivisesti, kun lopulta selvisi, että sen saa suoraan Lähialuematkojen kautta! Ja niin oli todellakin yksi murheenkryyni vähemmän.

Viisumin täyttö oli oma rumbansa, mutta siitäkin selvittiin. Hieman kyllä ihmettelin joitakin kohtia, kuten oman työpaikkatietojen antamista. Ohjeet viisumin täyttöön löytyy täältä.

Seuraavaksi tein majoitusvaraukset, jotka maksetaan vasta paikan päällä. Hieman sydän pamppailen soitin Venäjälle majoitusta varatakseni ja jännitti tietysti, että millä kielellä tämä nyt hoituu. Onneksi asia hoitui ja vieläpä suomeksi!

Koska matka tapahtuu omalla autolla, niin auto menee kohta huoltoon. Tai siis autoihin perehtynyt sukulaismies tutkii, että kaikki on kunnossa.  Ostin myös rattilukon piätäkauten tätä reissua varten sekä tietenkin öljyä (sitä nyt tarvitaan aina) ja sulakkeita.

Tämän kaiken lisäksi olen saanut tosi hyviä vinkkejä, että saadaan kaikki Karjalasta irti. Sekä vähän mystisiä ohjeita esimerkiksi rahanvaihtoon. Niin, ja ostin Karjalan kartan. Nyt en ainakaan tieltä eksy!
Kuljemme Laatokan, Euroopan suurimman järven vierestä ja toivon näkeväni Laatokannorpan edes vilaukselta. 

Ja eipä ole enää kovin pitkä aika ennen kuin itse matka alkaa… Mitähän tästäkin reissusta tulee? ;)
post signature

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)