sunnuntai 29. syyskuuta 2013

SERRANON PERHE –SARJA-ARVOSTELU JA MUISTELOITA

Kesällä en katsonut elokuvia. Vapaa-aikaa oli vähän ja tekemistä paljon. Silloin Serranon perhettä alettiin esittää uusintana alusta loppuun. Ilostuin! Miutkin sarja imaisi siinä samalla mukaansa ja sitä oli hauska seurata niinä synkkinä, sateisina kesäiltoina. 

Serranon perhettä voisi kuvailla komediaksi ripauksella draamaa. Nimensä mukaisesti sarjassa seurataan Serranon perheen elämää. Kaikki alkaa, kun Diego avioituu nuoruuden rakkautensa Lucian kanssa. Syntyy uusperhe ja se tuo mukanaan jos jonkinmoista konvervinkkia. 
Sarjassa osattiin luoda hyvin jännitteitä. Suurimmaksi osaksi kepeää ja hauskaa katseltavaa. Välillä oli turhauttavaa, kun tuntui, ettei tarina etene. Hahmot ja näyttelijät ovat parasta. Santiago on lempihahmoni sarjasta ja täytyy kyllä nostaa hattua Jesús Bonillan näyttelijänlahjoille. Hauskinta, kun Santi suuttuu. 

Antonio Resines tekee myös upeita roolisuorituksia Serranon perheen päänä, Diego Serranona.

Olen nyt menossa neljännessä tuotantokaudessa. Pientä toistoa on ilmassa. Silti sarja vaikuttaa edelleen kiintoisalta, vaikka siltikin pidän ensimmäisiä tuotantokausia parhaimpina. Kokonaisuudessaan voitaneen puhua loistavasta sarjasta. Neljä tähteä viidestä.

Heh, en ole yhtään puolueellinen, vaikka olen tavannut sarjan näyttelijöitä. ;) Ihania immeisiä! Jesús Bonilla ja Antonio Resines tulivat pari vuotta sitten käymään Zaragozassa uuden elokuvansa La Daga de Rasputin tiimoilta. Olin promotilaisuudessa mukana ja seurasin suurella mielenkiinnolla, vaikken ihan kaikkea ymmärtänytkään, kun höpöttivät espanjaksi niin nopeasti. Myös muita näyttelijöitä olen tavannut juurikin promotilaisuuksissa, kuten Véronica Sánchezin.

Tosi asiassa yksikään sarja ei ole koskettanut näin henkilökohtaisesti. On eri asia seurata sarjaa kotisohvalta ja sitten yhtäkkiä tavata näyttelijä ilmi elävänä. Zaragozassa järjestetään edelleen promotilaisuuksia vaihtelevasti. Koska tilaisuuksia on niin vähän, olin syystäkin harmissani, kun sain tietää viime viikon torstaina olleen yhden. Ja minä loistin poissaolollani! Matkoilla kun vielä olin. 

Arvostelin nyt ensimmäistä kertaa Serranon perhe –sarjan ja koska kyseessä on päänäyttelijät ja oleelliset hahmot, niin ajattelin näiden kuvien sopivan tähän. Minä itsehän olen näissä ihan epäonnistunut. No, olkoon se näiden aitoustodiste. ;)
post signature

lauantai 28. syyskuuta 2013

PERRO DE MIL LECHES

Tekisi mieli aloittaa tämä kirjoitus sanoilla ”Oli synkkä ja myrskyinen yö…” Koska se on totta. Niinhän siinä kävi, kun eilen haaveilin vieväni Dama-koiran lenkille aurinkoisessa säässä ja upeaan puistoon, niin yöllä nousi ukonilma. Jyrähdyksiä ja salamointia. Sekä tietenkin vesisade. Miun piti kipinkapin juosta ikkunan ääreen ja puoliunessa ottaa pyykit pois ulkoa.

Espanjassa on nyt virallisesti syksy. Tarkemmin sanottuna se alkoi 22. sunnuntaita. 

Tänään oli kaduilla vesilätäköitä ja sää jatkui pilvisenä, tosin nyt on jo aurinkoista. Emme vieneetkään Damaa puistoon. Siellä olisi ollut liian houkuttelevia lätäköitä ja mutaa. Ettei vain kävisi niin, että meillä olisi pieni mutapainija täällä kotona.

Lähdimme siis tavalliselle lenkille koko konkkaronkka, Dama etunenässä. Kävin ilmoittautumassa kuntosalille. Siihen samaan, jossa olin ollut aikaisemminkin ja käynyt tunnollisesti vuoden päivät kuntoilemassa. Ilahduttavaa, että siellä on ne samat tyypit töissä ja vielä mukavampaa, kun muistivat näin pitkän ajan jälkeen. Ei varmaan taida kovin monta suomalaista käydä siellä. ;)

Kävellessämme kadulla, tapasimme toisen koiranpennun. Se oli kaunis. Lyhytkarvainen, beigenvärinen ja luppakorvainen. Ja vaikka oli pentu, niin se oli todella rauhallinen tapaus.

Innoissani kysyin, minkä rotuinen se on. Selvisi, ettei sillä ole rotua. Se on perro de mil leches (suomeksi tuhansien mällien koira). Omistaja tiesi kertoa sen olevan joku metsästyskoira. Hän oli ottanut sen hoiviinsa pienestä espanjalaiskylästä, kun kukaan muu ei sitä halunnut. Äiti on tiedossa, mutta isä ei. Vaihtoehtoja voi olla useita. Minua nauratti tuo mil leches -nimitys, joten päätin jakaa tiedon kanssanne. Olkaa hyvä vain.  
Vesilätäköitä ja katunäkymää.
 post signature

perjantai 27. syyskuuta 2013

SYDÄMELLINEN MATKAMUISTO

Unkari-Kroatian reissulta halusin jonkin pienen matkamuiston. Yleensä en osta matkamuistoja, koska en halua mitään ylimääräistä hilpetööriä pölyä keräämään.  Tällä kertaa kävi vain niin, että huomasin Espanjan avaimieni avainnipun olevan mennyttä, rikki ja puhki kulunut.
 
Oli siis oivallinen sauma löytää uusi avaimenperä ja matkamuisto samassa paketissa. Pidin ajatuksesta, joten jo Budapestissa etsiskelin uutta avaimenperää. Ehtona oli, että siinä tulisi yhdistyä nuo kaksi ominaisuutta, mutta tietenkin sen pitäisi kolahtaa heti eli miellyttää silmää. 

Budapestista jouduin lähtemään tyhjin käsin. Avaimenperiä siellä oli, mutta kaikki oli niin tylsiä, joissa luki kissankokoisin kirjaimin Budapest. Minä etsin jotain ehkä vähän omaperäisempää. Yhden kivan avaimenperän näin, mutta myyjää ei näkynyt mailla halmeilla (uskomatonta, mutta totta). En jäänyt odottelemaan sen pidemmäksi aikaa. 

Ehdinkin jo pelätä, etten tällä koko reissulla taida löytää ollenkaan sopivaa avaimenperää. Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu. Se nimittäin löytyi. Zagrebista, eräästä tavaratalosta. Sydän-avaimenperä! 
Eihän se mikään iso juttu ole, mutta minä tykkään pienistä, kauniista asioista ja vielä parempi, jos niihin liittyy jokin muisto. Tämä todellakin on kaunis avaimenperä. Pidän kovasti noista väreistä ja kuvioista ja miten sydän on muotoiltu. Käteä vasten se tuntuu kivalta, ei kylmältä, niinkuin monet metalliset vastaavat.

Tämä avaimenperä pääsi heti käyttöön ja siitä asti se on liikkunut sinne minne minäkin. Laitoin sen jopa uuteen banneriini, koska miusta avaimessa ja sydämessä on jotain symbolista. Plus uudesta avaimenperästäni muistan aina Kroatian ja matkamme. Ja arvatkaa, mikä on Kroatian symboli..?
post signature

torstai 26. syyskuuta 2013

VIIKONLOPUN VIRITYKSIÄ

Tänä viikonloppuna meillä kuuluu tuhinaa, pikkusia tassun askelia, ehkä haukkujakin. Saimme tietää, että saamme pikkuisen koiravauvan hoitoon. Dama tulee ilahduttamaan meitä läsnäolollaan. Jo nyt Dama on tuonut paljon iloa ja ihmettelyn aihetta elämäämme. Kuten miten noin pienestä koirasta lähtee noin iso ääni? Välillä haukkuen, välillä kuorsaten. Näköjään koiratkin kuorsaavat! Mutta että jo noin nuorina? :D
 
Dama on kuin perheenjäsen. Häntä viuhuu koko ajan ja tuhina käy. Jos on koolla koko konkkaronkka, niin se käy kaikkien ja joka ikisen luona. Varpaat vetävät sitä puoleensa kuin magneetti. Raukka on niin pieni. Ei yllä antaa pusuja poskelle niin kuin meillä on Espanjassa tapana, niin sitten pusujen kohteeksi joutuvat varpaat.Käyhän se tietysti niinkin. ;)
Espanjalaiseen kulttuuriin kuuluvat poskipusut tuttujen ja kavereiden kesken. Työelämässä käytäntö vaihtelee kättelystä poskipusuihin. 

Muistan, kun sain elämäni ensimmäiset poskipusut. Se oli silloin, kun olin Suomessa monta monituista vuotta sitten. En tuntenut espanjalaista kulttuuria, en osannut kieltä. Niinpä olin lievästi sanottuna järkyttynyt, kun sain ihan yllättäen pusut poskelle ja vieläpä tuntemattomalta espanjalaiselta. Eihän siinä tiennyt miten päin olisi ja automaattisesti sitä meni sitten taaksepäin. 

Nykyään olen jo paljon tottuneempi poskipusuihin.Itse en kuitenkaan mene ensimmäisenä poskipusuja antelemaan. Sen verran syvälle on juurtunut suomalaisuus. 

Mutta palataanpas taas siihen viikonloppuun. Ajattelin silloin viedä Daman taas puistoon, näihin maisemiin. Saan itsekin vähän liikuntaa, kun en ole vielä kuntosalille kirjautunut. Hyvää viikonloppua! 
post signature

ADRIANMEREN AALLOILLA DUBROVNIKISSA

Adrianmeren rannalla, aivan Kroatian eteläpäässä sijaitseva Dubrovnik toivotti meidät tervetulleeksi lämpöisin auringonsätein. Ihana lämpö, meren henkäys ja aurinko tuntuivat täydelliseltä. Juuri, kun hehkutin siitä ystävälleni Suomeen, niin heti seuraavana yönä nousi hirmuinen ukkosmyrsky ja seuraava päivä oli pilvinen. Kannattaa siis varoa sanojaan! ;)
 
Onneksi koko Dubrovnikissa viettämämme aika ei mennyt pilalle ukkosmyrskyjen, vesisateiden ja pilvisyyden vuoksi. Kuten kuvasta näkyy. Dubrovnik oli matkamme viimeinen etappi, mutta vallan mainio paikka sekin.
Majoitus
Sopivan majoituksen löytyminen Dubrovnikista ei ollut mikään helppo homma. Paljon oli vaihtoehtoja, mutta mitkä hinnat. Etenkin vanhan kaupungin puolella. Onneksi lopulta löysin Apartments Auran, joka ei sijainnut vanhassa kaupungissa ja siten hintakin oli alhaisempi. Ei edullinen, mutta kohtuullinen. Sijaintihan osoittautui loppujen lopuksi varsin passeliksi. Sieltä oli hyvä lähteä eri suuntiin. Linja-autopysäkki on lähellä. Myös satama ja linja-autoasema ovat kivenheiton päässä. 

Se oli tosi kiva ja kaunis paikka majoittua. Apartments Aura näytti upouudelta ja ennen kaikkea oli todella siisti. Meillä oli oma parveke ja oli loman luksusta nauttia aamupala siellä. Uima-allas oli pieni ja aurinkotuolit oli portin vieressä, joten ei oikein innostanut auringonottoon.

Vanhassa kaupungissa
Dubrovnikissa tutustuimme vanhaan kaupunkiin. Kiersimme sokkeloisia katuja pitkin. Menimme näköalapaikalle, josta avautui mahtavat maisemat kaupungin ylle, nimenomaan vanhan. 

Kävimme myös rannalla ja emme tehneet yhtään mitään. Loikoillimme ja uimme vain. Muutaman kerran kävi kyllä mielessä, että jos pelkästään rantalomalle pitäisi lähteä, niin ehdottomasti Espanjaan. Ne rannat joissa ehdittiin Dubrovnikissa käydä, oli aika mitäänsanomattomia. Ne eivät olleet mitään hiekkarantoja, vaan muodostuivat pikkukivistä. Toisaalta hyvä, toisaalta ei.

Tämä oli ennen kaikkea loma ja matka. Olisi ollut hyvä nähdä useampi kaupunki, mutta koska kaivattiin lepoa ja rauhaa, niin näin oli hyvä juuri meille. Rentoutumista toivottiin ja etenkin Dubrovnikissa se kyllä toteutui! Museoissa, näyttelyissä ja nähtävyyksissä ravaaminen on yllättävän väsyttävää. Tosin tällä matkalla emme käyneet yhdessäkään museossa, vaikka se on jo melkein perinteeksi muodostunutta.

Retki saarelta saarelle
Dubrovnikin parasta antia oli vanhan kaupungin lisäksi päiväretki saarelta saarelle laivalla. Tutustuimme Elafiti-saaristoon, johon kuuluvat mm. Šipan, Lopud ja Koločep. Menimme laivalle ja rantauduimme kussakin saaressa.  
Retki maksoi 250 kunaa (32,85€) sisältäen laivamatkan edellä mainittuihin kolmeen saareen. Niissä saimme kierrellä ja kaarrella omin päin. Aika vain tuntui menevän ihan liian nopeasti. Kahdessa ensimmäisessä vierailemassamme saaressa vietimme tunnin. Viimeisenä vierailimme Lopudissa, jossa saimme olla pidempään, joten siellä aika riitti tutustumisen lisäksi myös rannalla käymiseen. 

Retken aikana saimme juomista laivalla ja myös ruoka sisältyi hintaan. Mielestäni tuo hinta ei ole ollenkaan paha, kun tosiaan kyseessä koko päivän mittainen retki.

Näimme upeita maisemia, rantoja ja nautimme laivamatkasta ja saarista. Oli musiikkia ja rauhaa, mutta myös hauskanpitoa. Laivamme liikkui samoja reittejä pitkin erään toisen laivan kanssa. Näiden laivojen kapteenit ilmiselvästi tunsivat toisensa. Tämä toisen laivan kapteeni juhli, tanssitti naisia (sori miehet), viini virtasi ja musiikki pauhasi. Mekin saimme osamme tuosta ilonpidosta, kun laivat menivät jonkin matkaa kylki kyljessä. Tunnelma oli korkealla!  
post signature

tiistai 24. syyskuuta 2013

VISIITTI PLITVICEN KANSALLISPUISTOSSA

Kesällä Suomessa, kun vihdoin olin jo lyönyt matkasuunnitelmat lukkoon, törmäsin sattumalta kaikista maailman kansalaisuuksista kroatialaiseen. Hän juuri suositteli minulle eritoten yhtä paikkaa, kun kysyin. Tiedättehän sen tyypillisen kysymyksen: ”Missä on pakko käydä..?”.
 
Vastauksena oli Plitvicen kansallispuisto, eikä tarvinnut edes miettiä. Vastaus tuli kuin pyssyn suusta. Sattumoisin Plitvice olikin jo matkareittini varrella, mutta viimeistään siinä vaiheessa olisin sen siihen lisännyt.

Plitvice on yksi Kroatian kahdeksasta kansallispuistosta. Se muodostuu monista järvistä ja putouksista.

Menimme Plitvicen retkelle pikkuryhmän mukana: me, neljä muuta sekä tietenkin opas. Siitä tuli yksi matkamme ikimuistoisimmista päivistä!
Retki alkoi jo heti aamusta, sillä Plitviceen on ajomatkaa melko lailla Zagrebista. Matkan varrella pysähdyimme pikkuisessa kylässä, jossa sai ihastella vesiputouksia ja samalla joimme aamukahvit. Lopulta saavuimme varsinaiseen kohteeseemme, Plitviceen. 

Kauneudessaan se jätti sanattomaksi. Lukemattomat, erilaiset, upeat vesiputoukset ja järvet saivat haukkomaan henkeä ja ottamaan kuvia yksi toisensa perään. Kauniit maisemat kaikkine putouksineen muodostuu 16 järvestä metsän siimeksessä. Putouksia on lukemattomia ja ne ovat syntyneet miljoonien vuosien aikana kalkkikivipitoiselle alueelle. Kiersimme siellä tehden pitkän lenkin. En tiedä ihan tarkkaan, miten pitkään siellä meni. Ajantaju vain katosi kokonaan. 
Sitten se oli ohi. Olimme nähneet Plitvicen. Olimme hämmästyneitä. Olimme iloisia. Paluumatka alkoi. Opas kysyi onko kellään kiire Zagrebiin. Kun kellään ei ollut sen suurempaa kiirettä, niin opas lupasi näyttää meille jotain matkan varrelta. Se passasi kaikille. 

Saavuimme kylään, jossa oli kurjassa kunnossa olevia rakennuksia. Kroatiassa ei voi välttyä sotahistorialta, sillä viime sodasta on verrattain vähän aikaa. Sodan jäljet näkyivät edelleen ja osaltaan nuo rakennukset kertoivat siitä.

Olimme jossain Bosnian rajan lähitienoilla. Ajauduimme vielä syrjemmäs ja syrjemmäs. Tie kapeni. Vastaan tuli irrallaan olevia kanoja. Hevosia. Koiria. Meidän täytyi olla jossain ihan syrjässä, maaseudulla. 

Näimme vanhan naisen. Opas meni juttelemaan hänen kanssaan. Olimme kuulemma heidän alueellaan ja sen takia on kohteliasta tervehtiä. Vaihtaa muutama sana.

Kohta tie oli kurjaakin kurjemmassa kunnossa. Puiden oksat raapivat auton kattoa. Ja me ihmettelimme minne me ollaan tultu.

Näimme miinavaroituksia. Päättymättömän kiitoradan. Hylätyn lentokoneen. Suuren, ylhäisen vuoren, jonka uumeniin lentokoneet olivat aikoinaan menneet. Kävimme tuon vuoren juurella, astuimme sisään pilkkopimeyteen. Mikä tunne! Salayhkäisyyden verho ympäröi meitä, kuten myös loputon pimeys. Ilmapiiri oli käsinkosketelvan jännittynyt ja innostunut. Samanaikaisesti. Tunneliverkosto tuolla on jopa kuusi kilometriä. En haluaisi sinne eksyä.
Olimme kuin aavekylässä. Josta joku mainitsikin. Siihen opas vastasi, että tämä todella on aavekylä. Olimme juuri vierailleet armeijan salaisella lentokentällä. Tätä nykyä jo hylättynä. Ja sellaisena se on ollut varmasti jo vuosikausia, kymmeniä. Opas kertoi, että jos olisimme tulleet sinne 1970-luvulla, niin olisimme jo kuolleita. 

Emme voineet uskoa kokemaamme todeksi. Aikamoinen seikkailu!
post signature

maanantai 23. syyskuuta 2013

ZAGREB –MATKA JATKUU

Kroatian tourneemme alkoi maan pääkaupungista, Zagrebista. Vaikka kyseessä on pääkaupunki, niin miulle ei ihan heti Kroatiasta tullut se mieleen. Ennemminkin ajatukset kääntyivät Dubrovnik-Split -akselille. No, sitä suuremalla syyllä täytyi mennä siis Zagrebiin. Antaa sille mahdollisuus ja kokea omin nokkinensa, mitä kaupungilla on tarjottavana. 

Muistin kyllä erään aikoja sitten lukemani hassun uutisen Zagrebista. Uutisen naisesta, joka uskoi sinisilmäisesti navigaattoriin. Ajoi Belgiasta päätyen Zagrebiin, Kroatiaan. 1500 kilometriä harhaan.
  
Meidän matkamme taittui kätevästi junalla Budapestista Zagrebiin. Lippu maksoi 9600 HUF (32,10€) ja ostimme sen Keleti-rautatieasemalta. Itse juna lähti kuitenkin Deli-asemalta. Matka oli siitä erikoinen, että juna oli varmaan vuodelta käpy ja istumapaikat oli niin kuin ennen vanhaan, hyteittäin. 

Saavuimme Zagrebiin sunnuntai-iltana. Majoituimme aivan kaupungin keskustan tuntumassa Chillout Hostel Zagrebissa, ilman mitään sen suurempia mukavuuksia. Hinta ratkaisi. Siellä oli paljon nuorta porukkaa ja ystävällinen henkilökunta. Hostelliksi yllättävän hyvä. 
Zagreb osoittautui yllättäen pieneksi paikaksi, joka on päivässä ja parissa nähty. Kaunista arkkitehtuuria ja historiaa kaupungilla on tarjota, joskin Budapestin jälkeen se tuntui hieman lattealta. Tutustuimme kaupunkiin, vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja hautuumaalla. 
Menimme myös ostoskeskukseen. Loppu viimein vastaan ei tullut mitään erikoista. Suurin piirtein samat kaupat löytyy täältäkin. Zagrebissa hintataso oli melko alhainen, ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin pääkaupunki. Tutuissa vaateliikkeissä huomasimme, että jo hinnankin puolesta on järkevämpää ostaa vaatteet Espanjasta. Mutta ulkona syöminen, se oli ihanan edullista!

Sää ei ollut ihan sitä, mitä olin toivonut. Pilvistä, harmaata ja ajoittain koviakin sadekuuroja. Kyllä aurinkokin paistoi. Ajoittain. Mutta niinä sateisimpina hetkinä jouduimme hakemaan suojaa mitä omituisimmissa paikoissa. Ensin olimme jossain tunnelimaisessa paikassa. Se oli aika kolkko paikka. Ajattelimme, että voisi olla hyvä ajatus vierailla museossa. Sää kun oli mitä oli. Ensimmäinen kohdalle sattunut museo oli jotain niin outoa kuin Broken relationships. Sepäs hauska juttu tehdä parina. Museovisiitti jäikin välistä.

Zagrebissa oleilun aikana teimme päiväretken Plitvicen kansallispuistoon, josta oma postauksensa myöhemmin!

Sittenpä matka jatkui. Sillä erää Dubrovnikiin, jonne menimme lentäen. Lentokentällä sattui mainos "The Secrets of Grič" silmään. Voi kun näytti mielenkiintoiselta tuollainen teemaopastuskierros yöaikaan. Harmin paikka, kun ei enää oltu maisemissa. Silloin olimme jo Dubrovnikissa, nauttimassa auringon lämmöstä ja välimerellisestä ilmastosta …to be continued…
post signature

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

BUDAPEST –VIISI PÄIVÄÄ UNKARIN PÄÄKAUPUNGISSA

Ensivaikutelma Budapestista on hämmentävä ja ihmeellinen. Joka puolella on upeaa arkkitehtuuria. Kaupunki paisuu mitä erikoisen näköisemmistä rakennuksista, kauniista taloista ja monista sievistä yksityiskohdista. 

Budapestissa selviytymistä varten meillä oli kartta, 7 päivän lippu (jolla sai liikkua 24h rajattomasti julkisilla) ja forintteja. Kaikki tuo hoitui heti alkuun kätevästi lentokentällä. Budapestin kartassa oli monia mainoksia, joista yksi pisti silmään…

Ensimmäinen päivä
Tulimme keskiviikkona syyskuun alkumetreillä. Heti ensimmäisenä päivänä menimme tutkailemaan näkymiä ja tutustuimme keskustaan. Pimeys oli jo laskeutunut kaupungin ylle, kun näimme sen kuuluisan Ketjusillan. Se oli juuri niin kaunis kuin kuvissakin. 

Eritoten yöaikaan Budapestista tuli mieleeni Pariisi kaikkine valoineen, siltoineen ja silmiä hivelevän upeine rakennuksineen. Ei ihme, että kaupunkia kutsutaan myös pikku-Pariisiksi. 

Olin kuin pöllö kävellessäni ja pää pyöri joka suuntaan. En halunnut menettää ainuttakaan yksityiskohtaa.
Toinen päivä
Kävimme ensi töiksemme ostamassa junaliput Zagrebiin. Lähdimme valloittamaan Gellértinvuorta, Matiaksen kirkkoa, Kuninkaanlinnaa ja Kalastajalinnake, joka oli kuin sadusta. 
Kolmas päivä
Vierailimme Pyhän Tapanin basilikassa, joka on Budapestin suurin kirkko. Siellä säilytetään pyhäinjäännöstä, jonka uskotaan olevan Tapani I:n käsi. 

Kahvila Gerbeaud oli vierailemisen arvoinen, sillä se itsessään on jo kuin nähtävyys. Kahvilan historia ulottuu vuoteen 1858, jolloin se perustettiin. Siellä vallitsee ihastuttava ilmapiiri. Kahvila on erittäin elegantisti sisustettu. Maistelin unkarilaisia herkkukakkuja. Päivän herkkuhetki oli ilmeisen ikimuistoinen. 
Tutustuimme myös kauppahalliin, jossa oli myynnissä jos monenlaista matkamuistoa. Myyjiä oli paljon, mutta ehkä turhan moni myi samoja juttuja ja vieri vieressä. Mielenkiintoista se oli silti. Ostin itselleni Budapest -aiheisen kirjasen, josta voin lukea historiaa ja palata kaupungin tunnelmaan runsaiden värikuvien kautta. 
Kävellessämme Budapestin katuja törmäsimme sattumalta Murha -näyttelyyn. Siihen samaan, jonka mainoksen olimme nähneet kartassa! Mielenkiintomme heräsi nyt toden teolla, joten seurasimme viittoja, jotka ohjasivat itse näyttelyyn. Siellä utelimme lipunmyyjältä, millainen näyttely on ja minkä hintainen. Sillä kertaa emme vielä tohtineet mennä. Lopulta siinä kävi kuitenkin niin, että uteliaisuus voitti. Oli ihan pakko päästä tutustumaan aiheeseen hieman lähemmin. 

Näyttely osoittautui toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, jossa murhat oli havainnollistettu mielenkiintoisesti. Monta murhatapausta tuli tutuksi, joskin pintapuolisesti. Näyttely oli hyvä, sillä se oli mielenkiintoinen, asiat oli esitetty lyhyesti ja ytimekkäästi, mukana oli toiminnallisuutta ja kokonaisuus oli eheä. Eniten jäin kaipaamaan psykologista puolta, jossa olisi selvitetty syvällisemmin murhaajien motiiveja jne. 

Neljäs päivä
Sanotaan, että Budapestissä kylpyläkäynti on must. Mekin tottakai halusimme kylpylään, lähinnä hemmottelumielessä. Niinpä kylpyläksemme valikoitui Mandala Day Spa, joka on saanut monia palkintoja. Ajan olin varannut etukäteen. 

Olisin halunnut käydä myös sellaisessa kylpylässä, jossa on historian havinaa, arkkitehtuuria, erilämpöisiä altaita ja nauttia unkarilaisesta terveyskylvystä. Tällä kertaa Mandala veti pidemmän korren ja jätimme sen perinteisemmän kylpylävaihtoehdon seuraavaan kertaan. Kaksi kylpylää olisi ollut jo liikaa.

Mandala oli ihana. Se lauantai-päivä oli täynnä hemmottelua. Otin kasvohoidon, josta sain vielä tuotteet mukanani kotiin vietäväksi. Meillä oli ruusukylpy ja hieronta. Olimme kävelleet niin paljon, että rentoutuminen todella tuli tarpeeseen. Juuri sellainen on Mandala Day Spa, täydellistä relaxia. Voin suositella, jos tarkoituksena on ottaa joku hoito. Mandala on myös pareille todella ihana (katso kuvia täältä, klik). Jos puolestaan haluaa nauttia perinteisemmästä kylpylästä, niin kannattaa etsiä joku muu paikka.  

Sinä päivänä näimme myös Margitin saarta. Kaunis puistoalue. 

Viides päivä
Matkustuspäivä. Menimme rautatieasemalle. Jätimme Budapestin taaksemme hyvillä mielin ja siitä jatkoimme junalla kohti Kroatiaa. Illalla olimme Zagrebissa.

Kaiken kaikkiaan koin Budapestin erittäin mielenkiintoiseksi paikaksi. Näkemistä ja tekemistä riittää useammalle päivälle. Se on kaunis ja tunnelmallinen. Hintataso on kohdillaan suomalaisen kukkarolle. Majoitusvaihtoehtoja on. 

Valitsemamme Cotton House Hotel osoittautui nappivalinnaksi. Hotellin puolesta huoneessa oli pyyhkeet, suihku, kassakaappi, hiustenkuivaaja, televisio ja jopa minibaari (juomat maksullisia, mutta siihen mahtui kätevästi omat juomat). Plus huone oli sisustettu kivasti. Wanhan ajan puhelinta luulin aluksi osaksi sisustusta, joten yllätyin, kun se toimi. 

Aamupala oli buffet-tyyppinen ja juuri ne perusjutut, mitä voi odottaa. Tosin mitään makeaa ei ollut, jota espanjalaiset jäisivät kaipaamaan. Sijainti oli myös hyvä, melko lähellä metroasemaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin tällaisessa teemahotellissa. Hinta oli enemmän kuin kohtuullinen kera aamupalan. Äänet tosin kantautui huoneeseen, mutta meillä oli tuuria asuintovereiden kanssa. Rauhallista sakkia, joten saimme nukkua yömme rauhassa. 

 Minulle ainakin jäi tunne, että Budapestiin on palattava.
post signature