keskiviikko 4. helmikuuta 2015

MIKÄ SARJOISSA SYTYTTÄÄ?

Viime aikoina olen seurannut sellaisia sarjoja kuin 
● The Walking Dead
● Under the Dome
● Fargo
● The 100
● Continuum
● Gracepoint
● Outlander
● Supernatural
Kuvat on lainattu netistä.
Gracepoint ja Fargo-sarjat katsoin loppuun. Continuumista jäljellä olisi enää neljäs tuotantokausi ja sitten sarja loppuu kokonaan.

Omaan makuuni kaikki kolme olivat ihan hyviä, joskin Fargo vieläkin parempi. Pitääkin kirjoittaa sarja-arvostelut erikseen…

Vain vähän aikaa sitten aloitimme The Strain ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta ensimmäisen jakson jälkeen. Minut se ainakin onnistui koukuttamaan, mutta jatko näyttää, onko se pidemmän päälle hyvä.

Tällä hetkellä odotan kovasti, että The Walking Dead, Game of Thrones ja Outlander jatkuisivat! Kaksi ensimmäistä ovat pidemmän ajan suosikkejani, kun taas Outlander vaikuttaa lupaavalta. Harmi vain, että sitä täytyy odottaa huhtikuulle asti (kuten myös Game of Thronesia), jotta ensimmäinen kausi saataisiin päätökseen. Olisi myös ihana lukea kirja, mutta vielä en ole onnistunut hankkimaan suomenkielistä painosta.

Kun nyt tiedätte missä mennään sarjojen osalta, niin kerron myös, mikä minua sarjoissa kiehtoo. Mitkä on ne tekijät, jotka saavat minut seuraamaan jotain tiettyä sarjaa? 

Pituus
Ensinnäkin sarjoista tykkään ihan siksi, koska ne ovat paljon pidempiä kuin elokuvat. Ne voivat parhaillaan kestää vuosia (taikka jopa vuosikymmeniä!). Näistä Supernatural on sarja, jota olen seurannut kaikista pisimpään. Siinä on menossa jo kymmenes(!) tuotantokausi. Mitään muuta en ole seurannut noin pitkään. 

Toisaalta yksi jakso kerrallansa on maksimissaan tunnin pituinen, joten sarjoja on helpompi uppoutua katsomaan arjen lomassa kuin elokuvia. 

Syvällisyys
Opin tuntemaan syvällisemmin päähenkilöt ja tarinan. Juonella on ihan erilaiset mahdollisuudet kehittyä kuin parin tunnin elokuvalla. 

Erilaisuus
Seuraamiani sarjoja yleensä yhdistää yksi asia. Niiden mukana pääsen näkemään jotain erilaista. Toki tämä pätee myös elokuviin, mutta nyt keskityn pohtimaan nimenomaan sarjoja.

Erilaisella tarkoitan erilaista maailmaa tai jotain asiaa, joka ei tavallisessa elämässä ole mahdollista. Esimerkkinä Game of Thrones, jossa on oma maailmansa.

Aihepiireistä yleisesti ottaen minua kiinnostavat rikokset ja niiden tutkinta, mennyt aika/historia, aikamatkustus, yliluonnolliset asiat sekä hyvän ja pahan kohtaaminen.

Jopa sci-fi ja historialliset sarjat voi olla ok, kunhan ne on tehty uskottavasti. Esimerkiksi Downton Abbey on uskottava omassa genressään. Myös rikossarjat ovat kiinnostavia kuten Gracepoint. Komedia voi tulla kysymykseen silloin, kun se saa oikeasti nauramaan. Nykyajan draamasarjat eivät ole minua varten, sillä sitä on normaalissakin elämässä ihan tarpeeksi. 

Koukuttavuus ja jännityksen tunne
Kukapa ei olisi joskus seurannut sarjaa ja sitten jäänyt odottamaan seuraavaa jaksoa vain, kun jakso päättyi niin jännittävään kohtaan? Sama on tietenkin täysin mahdollista myös elokuvien kohdilla, sillä nykyään tehdään leffoja, joihin on selkeästi tulossa jatko-osia. 

Hyvä toteutus ja uskottavuus
Tämä on todella tärkeä kohta. En kestä katsoa vaikkapa historiallista sarjaa, jos ympäristö, puvut, hiukset, maskeeraus ja yleensäkin kokonaisuus ei ole uskottava. Monesti myös jään miettimään kieltä. Olisiko tuon aikakauden ihminen todellakin ilmaissut asian noin..? 

Yllä olevista sarjoista The Walking Dead ja Fargo ovat erityisen hyvin toteutettuja. Esimerkiksi The Walking Dead -sarjan zombiet näyttävät aidoilta. Ei sillä, että sellaiseen koskaan olisin törmännyt. You know what I mean. ;)

Erityismaininta Game of Thrones -sarjalle, jossa on ehkä paras koskaan näkemäni toteutus.

Under the Dome on puolestaan hienoinen pettymys. Odotin niin paljon enemmän Steven Spielbergiltä ja Stephen Kingiltä. Jotain koukuttavaa sarjassa kuitenkin on...

Näyttelijät
Olen joskus koukuttunut johonkin sarjaan vain, koska päähenkilö on ollut niin söpö, vaikka itse sarja on ollut surkea. Esimerkkinä tästä Reign. Kyseessä oli enemmänkin ehkä teini-ikäisille tarkoitettu sarja, mutta koska Francis oli vaan niin ihana, niin pakkohan sitä oli seurata.

Rikkaus
Sarjat rikastuttavat elämää. Ne ovat mukavaa ajanvietettä siinä missä elokuvatkin.
post signature

6 kommenttia:

  1. Katsoin juuri Under the Doumin ekan tuotantokauden ja mulla jäi hieman ristiriitaiset fiilikset. Sarjaan jäin kyllä koukkuun ja aion kyllä jatkaa katselua, kun seuraava kausi tulee Netflixiin. Mielestäni sarjan idea on todella hyvä, mutta sen olisi voinut toteuttaa paljon paremmin, miten nyt. Sarjassa on myös monta hahmoa, mitkä ovat ärsyttäneet mua ensimmäisestä jaksosta lähtien :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, miullakin on sama juttu! Sarjaan tosiaan jää koukkuun, mutta toisaalta jotenkin turhauttavaa, ettei ensimmäinen kausi tuonut vastauksia yhtään mihinkään. Lisäksi siinä on joitakin juttuja, joissa ei oikein ole järkeä.. Esim. myö ajateltiin, että Barbie olisi se “the monarch will be crowned", koska ennen kupulaa hän oli ns. pahis ja sitten siellä hänestä tuli hyvä tyyppi ja se perhonen symboloisi sitä, mutta eii... se olikin toinen. :D

      Sarjassa on kieltämättä omalaatuisia hahmoja, joten en yhtään ihmettele jos joku niistä ärsyttää, hih... :D Minäkin aijon katsoa toisen kauden ja antaa sarjalle mahdollisuuden. :P

      Poista
  2. Game of Thronesia ollaan täälläkin seurattu tarkkaan ja the Walking Deadia vähän.. mutta siinä toi viimeisin tuotantokausi rupesi jo pahasta tökkimään. Yleensä en yhtään tykkää tuollaisista yliluonnollisista jutuista, mutta noi kaks on nyt vielä menetelleet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ne parhaimmat. :) Kaikissa sarjoissa yleensä ne ensimmäiset kaudet ovat kaikista parhaimpia. Toisaalta odotan nyt nähtäväksi mitä tässä The Walking Deadissä tapahtuu, minusta se on vaikuttanut toistaiseksi mielenkiintoiselta.. :D
      Aika jännä, ettet tykkää yliluonnollisista jutuista, mutta onneks just siks on makuja ja monia sarjoja jokaiseen makuun. :)

      Poista
  3. Mua on helppo viihdyttää; mä tuijotan tässä samalla "ainaskii 124. kertaa" Sinkkuelämää... Mä en ole oikein saanut aikaan alkaa katsoa mitään uusia sarjoja. Vanhat ihanat Columbo, Dallas ja MacGyver on ihania, kun niitä pyörii välillä telkassa. Mua häiritsee hirveästi nykyajan telkkari, joka on täynnä uusintojen uusintoja ja sama ohjelma pyörii useana päivänä eri kellonaikoihin. Enää ei voi sanoa kuin ennen vanhaan: "Tänään on perjantai, illalla tulee Dynastia..:"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinkkuelämää on tuttu, sen katsoin joskus kaikki tuotantokaudet. Ja nuo vanhatkin sarjat kuulostavat tutuilta niminä ja hämärä muistikuva. Noista todella vanhoista oikeastaan ainut sarja mitä seurasin, niin Matlock, se oli ihan mielenkiintoinen. Ja Twin Peaks, joka on hyvä sarja ja kestää ajan kulua. :)

      Ajat on tosiaan muuttuneet. En paljon telkkaria katsoa, mutta sen verran, mitä oon nähnyt, niin täälläkin on uusintoja aika paljon. Ja sit toinen hassu juttu on, että yhellä kanavalla pyörii joku elokuva jossa on vaikkapa näyttelijänä Billy Bob Thornton ja sitten toisella kanavalla seuraavana päivänä toinen elokuva mutta sama näyttelijä ja yhtäkkiä onkin aika monta eri elokuvaa, mutta se sama näyttelijä. Se on jotenkin hassua! :D Sarjoja seuraankin yleensä koneella silloin, kun miulle / meille käy, ei milloin se tulee televisiosta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)